YRITYS

Talohuolto Multanen Oy on vuonna 1983 perustettu kiinteistöhuollon ammattilainen. Yrityksemme on reilun 20 toimintavuoden aikana kasvanut merkittäväksi alan osaajaksi Joensuun talousalueella työllistäen yli 30 vakituista kiinteistönhuoltomiestä, siivoojaa ja toimihenkilöä sekä lisäksi useita eri aliurakoitsijoita. Toimistomme sijaitsee keskeisellä paikalla Joensuun ydinkeskustassa korttelin päässä kauppatorilta, sekä huoltohallimme Karsikon kaupunginosassa lyhyen matkan päässä useimmista asiakaskohteistamme.

Yrityksemme on myös yksi perustajajäsenistä SH-Palveluverkko Oy:ssä, jonka tarjoamat palvelukokonaisuudet tukevat merkittävästi pyrkimyksissämme kehittää yritystä ja henkilökuntaamme asiakkaidemme hyväksi. Henkilöstömme ammattitaitoa ja motivaatiota pidämme yllä panostamalla koulutukseen ja työviihtyvyyteen. Käytössämme on alallemme räätälöidyt jatkuvat koulutusohjelmat, joihin osallistuvat kaikki aina huoltomiehistä yrityksen johtoon saakka.

Kalustomme laatuun ja määrään olemme panostaneet jatkuvasti pyrkien pitämään konekaluston sellaisella tasolla, että ne toimivat luotettavasti myös silloin kun tarve on suurimmillaan.

TOIMINTA-AJATUS

Yrityksemme toiminta-ajatuksena on tarjota asiakkailleen kokonaisvaltaista asiantuntevaa kiinteistönhuoltopalvelua ajallisesti oikein, ja asiakkaan tarpeet huomioiden toimitettuna. Pyrimme toiminnassamme pitkäjänteiseen ja vuorovaikutteiseen yhteistyöhön niin asukkaiden kuin sidosryhmienkin kanssa tavoitteenamme hyvä asumisviihtyisyys ja kiinteistönarvon säilyttäminen.